29. huhtikuuta 2014

Muutosten ilmapalloja

Hei vaan kaikille ja ihanaa vappua. Todellisesti toivon, että nuo säätietelijät olisivat kerrankin väärässä ja saataisiin sittenkin lämmintä ja aurinkoa, mutta Suomen tuurilla niin tuskimpa käy. Eli eipä tule ainakaan siihen traditioon muutosta, että vappuna olisi lämmin. Muutosta olisi kuitenkin luvassa, vaikkei säässä niin Soihdussa. Aikaisemmin on kirjoiteltu, että meillä on tosiaan nyt uusi kirjoittaja, toinen bloggari, joka nyt jakaa kirjoittamisen ilon Soihdussa. Haluaisin kuitenkin avata hieman ensin syitä tähän ratkaisuun, siellä olettehan te ne ansainneet.

Minulla kävi henkilökohtaisessa elämässäni sellainen tuuri, että ensi vuoden tammikuussa pakkaan laukkuni ja muutan Suomesta hieman vilkkaampaan kaupunkiin, Tokioon, koulutuksen perässä. En siittä tarinoi sen enempää, mutta oleellista on, että kun kuluista joudutaan karsimaan ja Tokio tunnetusti on niitä kaupunkeja jotka veloittavat netistä sievoisen hinnan, jotain kompromisseja täytyi tehdä. Siis sen sijaan, että miljoonatta kertaa jättäisin teidät odottelemaan Soihdun uutta syttymistä, värväsin itselleni apuvoiman, jonka on tarkoitus jatkaa Soihdun luotsaamista. Ei kuitenkaan yksinvaltijaana, en aio suinkaan jättää laivaa, enkä kirjoittamista. Pelkona kuitenkin on, että tekstin määrä vähenee radikaalisti lävitse tulevan vuoden. Ja tokihan se on teille lukijoina mielenkiintoisempaa saada kahdesta lähteestä tekstejä?

Tämä toisen kirjoittajan hankkiminen on myös osa muita muutoksia, mitä Soihdussa tullaan todennäköisesti tekemään. Loppuihin kuitenkin kaipaisin teidän mielipiteitänne, mutta jos niitä ei ole mahdollista saada, niin olkaa huoleti, teen päätökset diktaattorina. ;) Olisi kuitenkin hauska tietää, miten juuri seuraavia asioita saataisiin kehitettyä enemmän toivottuun suuntaan. Olkaa siis vapaat kommentoimaan omia kokemuksianne!

1) Soihdulla on ollut reilu vuoden päivät olemassa myäs kotisivut. Alunperin kotisivujen tarkoituksena oli toimia sellaisen vakiintuneempien tekstien, sekä pelilistojen yhteen kerääjänä, mutta jostain syystä homma ei lähtenytkään vetämään ihan samalla tavalla. Soihtu ei aio luopua kotisivuista, mutta olisiko teillä jotain hyviä ideoita mitä haluaisitte nähdä sivuilla? Kehitystä tullaan tekemään eteenpäin, mutta nyt pallo olisi väliaikaisesti teillä.

2) Soihtu on myös tarjonnut mahdollisuuden pelille listautua vain pelilistalle, ilman arvostelua. Onko tämä teistä hyödyllinen juttu jota kannattaa jatkaa, kenties kaivataanko siihen jotain tiukempaa kriteerien asettelua tai muuta sisältöä kuin vain genre ja peli?

3) Viimeisenä haluaisin palautetta Soihdusta yleensä. Onko jotain mitä ei ole edes ajateltu, mutta mille olisi kiireesti tarvetta. Pallo on jälleen kerran teillä. :)

Kiitos ja kumarrus. Ja pahoittelut kaikesta hämmingistä jo etukäteen, mitä tulevat muutokset saattavat tuoda tullessaan. Ja kiitos siitä että jaksatte seurata meitä päivästä toiseen.
Oikein kaunista kevättä ja serpentiinin täytteistä vappua!
Terkuin Acha

kuvan alkuperäinen osoite


Arvostelu: Uusi Legenda

Tässä on nyt sitten minun kaikkien aikojen ensimmäinen peliarvosteluni!
Olkaatten hyvät!
- DrRockter

Kolmekymmentä vuotta sitten Hopeanuolen poika Weed astui haudan lepoon, mutta tämä ei suinkaan ollut kuuluisan tarinan loppu vaan uuden alku! Uusi Legenda on vuonna 2010 perustettu foorumiroolipeli, joka pohjautuu löyhästi tuohon Yoshihiro Takahashin luomaan maailmaan. Pelissä pelataan siis villikoirilla ja susilla, jotka taistelevat Japanin alueiden vallasta. Tällä hetkellä peliä ylläpitävät GlowyDaBstrd ja purinah, ja heidän lisäkseen laumatoiminnassa on apuna myös joukko laumanjohtajia eli pikkuadmineita. Ylläpidon mukaan peli ei ole aloittelijaystävällinen vaan liittymiseen vaaditaan aiempaa pelikokemusta. Ensimmäistä hahmoa haetaan vieraskirjan kautta, mutta sen jälkeen hahmot haetaan foorumilla.

Hopeanuoli-fanille tässä on peli, jossa on mukavasti tuttua ja turvallista, mutta myös uutta ja ihmeellistä; Ohun soturit, Igat ja Kogat sekä susien monarkia luovat kotoisan tunnelman ja oman jännityksensä lisää kysymys Ohun valloittaneesta Volkerista ja kapinallisista, jotka taas haluavat vapauttaa koko Japanin! Mutta vaikka peli pohjautuukin Hopeanuoleen, ei kyseisen tarinan tunteminen välttämättä ole pakollista ja peliin pääsee sisään myös taustatarinaa tuntematta! Pelaajan tulee päättää mihin laumaan hän haluaa kuulua ja kenen puolesta taistella. Pelin juoni on tiivistettynä laumojen väliset valtataistot, mutta peliin liittyessä kannattaa tarkistaa mitä pelissä on viimeksi tapahtunut, sillä hahmot itse määräävät toiminnallaan maailmansa tulevaisuuden. Tämän voi tarkastaa helposti kotisivujen ”tapahtunut”-osiosta.

Sääntöjä pelissä on ensisilmäyksellä vähän, mutta kun asiaa alkaa tarkemmin tarkastelemaan, alkaa luettavaa löytyä. Ohjeistus on kattavaa ja kaikkeen löytyy melko varmasti vastaus. Pelissä on tehty hyvin selväksi se, mitä hahmot voivat tehdä ja mitä he eivät pysty tekemään. Kyseessä on kuitenkin realistisuuden ja epärealistisuuden välissä pomppiva maailma, joten on hyvä että peliin on vedetty rajat sille mihin kaikkeen hahmot voivat pystyä ja miten hahmoja voidaan kehittää. Jos jotakin miinusta täytyy sanoa niin näistä infoista löytyi myös muutamia, luultavasti epähuomiossa päivittämättä jääneitä kohtia kuten vanhojen adminien nimimerkkejä, ja vanhoja sääntöjä koskien esimerkiksi sitä koska voit luoda toisen hahmon peliin. Nämä ovat kuitenkin pikkujuttuja eivätkä häiritse liiaksi!

Kotisivujen ulkoasu on kaunis ja sen myötä saa heti selvän käsityksen siitä, mihin maailmaan ollaan astuttu. Mainitsemani tuttu ja turvallinen, mutta uusi ja ihmeellinen näkyy paitsi pelin maailmassa myös sen sivujen ulkonäössä. Värimaailma on tasapainossa ja mukavan maanläheinen eikä mikään hyppää häiritsevästi silmille. Sanotaanko että ulkonäkö tukee sisältöä!
Kaikki tiedot on selkeästi esillä ja nopeasti silmäilemällä tietää otsikoiden perusteella mistä lähteä etsimään sitä, mitä ikinä haluaakaan löytää. Ainoa asia mikä minua häiritsi oli se ettei foorumille löytynyt selkeää linkkiä päävalikosta ja jouduin hetken etsimään tietä foorumin puolelle.

Foorumi taas on selkeä ja keskittynyt nimenomaan pelaamiseen siinä missä kotisivuilta löytyy kaikki oleellinen tieto yleisesti pelin maailmasta. Foorumin puolelta löytyvät laumakohtaiset hahmoesittelyt sekä laumoja koskevat tarkemmat tiedot ja uutiset. Pelialueita on paljon, mutta niiden viestit on ikävä kyllä piilotettu vierailta.
Pelaajia on tilastojen mukaan tällä hetkellä 35 ja foorumille rekisteröidytään pelaajan nimimerkillä eli jokaisella pelaajalla on yksi tunnus, jolla pelataan kaikkia hahmoja. Aktiivisia hahmoja pelissä näyttäisi hahmoesittelyjen perusteella olevan yli sata ja hautausmaallekin on hahmoja päätynyt melkein kaksinverroin. Eli aktiivinen peli näyttäisi olevan kyseessä!

Yhteenvedoksi voin siis sanoa että peli tarjoaa Hopeanuoli-faneille tutun ympäristön, mutta antaa pelaajille mahdollisuuden oikeasti vaikuttaa pelin tulevaisuuteen. Ei-aloittelijaystävällisyys takaa varmasti kokeneille pelaajille tasokasta peliseuraa ja siten peli myös erottuu edukseen valtaosasta saman genren pelejä. Kotisivut ovat selkeät ja melkein kaikki tarvittava löytyy helposti. Peliin on selvästi nähty vaivaa, joskin melko vakavan kuvan yleisilme itsestään antaa. Pelin aktiivisuudesta päätellen vastauksia tuskin tarvitsee odottaa kovin kauaa ja sitä kautta myös hahmopyynnöt oletettavasti käsitellään nopeasti. Voisi siis sanoa että kaikenkaikkiaan hyvin toimiva paketti, joka varmasti antaa pelaajalleen paljon!


Tiivistettynä
+ Selkeät kotisivut ja sisältöön nähden yhtenäinen ulkonäkö.
+ Aktiivinen ylläpito ja pelaajakunta
+ Pelaajilla mahdollisuus vaikuttaa juonen kulkuun!
+/- Ei-aloittelijaystävällinen.
- Kotisivujen ja foorumin välinen navigointi hankalaa.
- Sivustolla hieman vanhentunutta tietoa.

24. huhtikuuta 2014

Wild DrRockter appeared!

Metsä vastaa kun sinne huudetaan. Saan ylpeänä esitellä teille Soihdun tulevan toisen kirjoittajan ja ylläpitäjän. Tai tehdään toisin, annetaan hänen esitellä itsensä. (Kerron tulevaisuudessa hieman lisää prosessista, nyt keskitytään illan tähteen). Here she is!

Kuka olet ja mistä tulet?
DrRockter on nimeni ja tulen pimeiden kujien tuolta puolen. Mustarunkoisten puiden kätköistä. Pienen kirjakaupan hämäristä, lakituvan utuisesta mystiikasta. Minä tulen sieltä missä nimiä ei mainita, missä pienimmät ja hiljaisimmat ovat kovimmassa äänessä. Tulen vihreän hämyisestä ja tulenhohtoisesta Seiskasta!

Kertoisitko muutamalla sanalla foorutaustastasi ja nykyisyydestäsi?
Aloitin roolipelaamisen kymmen vuotta sitten eli vuonna 2004! Tuolloin, ja edelleen, suurena Hopeanuoli-fanina päädyin aloittamaan Karae Dentsetsu Ninkenistä ja sitä kautta siirryin Harry Potter-roolipelien maailmaan, silloiseen Wicked Gameen jota edelleen lämmöllä muistelen. Tässä välissä on ehtinyt olla monia erilaisia ropeja, joissa olen pelannut ja joita olen ylläpitänyt mutta nykyiseltään minut löytää vain tuosta omasta kultamurusestani eli Seiskasta!

Mikä toi sinut fooruroolauksen äärelle ensimmäisen kerran?
Taisi olla niin että oltiin seitsemännellä luokalla ja ainoa yhteys nettimaailmaan oli kirjaston kone, jolla sai viettää tunnin kerrallaan. Kaverini koulussa kertoi liittyneensä tuohon edellä mainittuun Karae Dentsetsu Ninkeniin ja hehkutti sitä niin paljon että pakko minunkin oli sitten alkaa uhrata aina tunti viikostani roolipeleille. Ja kun oma kone vihdoin saatiin meidän maalaistaloomme, toimiva sellainen, vei kyseinen minut mennessään! Ja tässä sitä edelleen ollaan eikä loppua tosiaan näy!

Jos sinun pitäisi kuvata itseäsi pelaajana kolmella adjektiivilla, mitkä ne olisivat?
Kolmella adjektiivilla? Apua. Etteivät termit kävisi paremmin, hmm? Suhdeinsinööri, listahirmu, hahmorohmu? Kävisikö tämmöiset?

Entä normaalin arjen tallaajana?

Tallailen tällä hetkellä Tampereen kaduilla ja opiskelen kolmatta vuotta elokuva ja tv-linjaa TAMK:ssa. Elelen pienessä yksiössä kahden kissan kanssa ja välistä poikkean rokkikeikoilla ja kesällä festarit saattavat viedä minut hetkellisesti mennessään. Myös maailma kutsuu, mutta niistä suunnitelmista jutellaan sitten toinen kerta! Pitäähän sitä jotain salaperäistä jättää, eikö?

Jos voisit muuttaa yhden asian fooruroolausmaailmassa juuri tällä sekunnilla, mikä se olisi?
Tällä sekunnilla tekisin roolipelien maailmasta helpommin lähestyttävän, jotta saataisiin uusia pelaajia mukaan! Nyt kun tuntuu olevan sellainen kamala käsitys että koko roolipelaaminen on rinnastettavissa tähtitieteeseen ja vähemmästäkin sitä pieni uusi pelaaja pelästyisi. Joten homma helpommin ymmärrettäväksi ja siten helpommin lähestyttäväksi! Koska eihän tämä tähtitiedettä ole, eihän?

Miksi päädyit hakemaan bloggariksi Soihtuun?

Olen pitkään toiminut Soihdun hiljaisena stalkkerina ja kyttäillyt hetkeä jolloin voisin heittää arvostelupyynnön omasta pelistäni kehiin. No sitten eräänä kauniina päivänä ilmestyin tänne ja löysin ilmoituksen että toista bloggaajaa kaivataan! Hetken tapitin tekstiä, koska olin itsekin pitkäaikaisena bloggaajana pohtinut foorumiroolipeli-blogin pystyttämistä, sitä kuitenkaan aikaansaamatta. Tässäpä tilaisuus, jota en vain voinut jättää käyttämättä joten.. Jep, tässä ollaan!

Mitä odotat rupeamaltasi?
Odotan.. Uusia näkökulmia tähän foorumiroolipeli-skeneen! Sekä itselleni että toivon mukaan lukijoille. Ja tietysti tekstien kirjoittamista, uusiin peleihin tutustumista.. kaikkea upeaa! Sormet jo syyhyävät päästä kirjoittamaan, joten en tämän enempää nyt osaa odotuksiani listata. Katsellaan mihin tämä polku meidät vie!

Mitkä koet olevan vahvuuksiasi ja heikkouksiasi kirjoittajana?
Vahvuuksiin voisin laittaa tavan kirjoittaa, mikä ei välttämättä välittynyt tästä niin hyvin. Haluan myös välittää positiivisia fiiliksiä ja muutenkin lähestyä kaikkea avoimin mielin. Se olkoon vahvuuteni! Heikkouteni taas on paikoin ehkä rönsyilevä teksti, jolloin punainen lanka saattaa kokonaan hävitä. Tämä johtunee siitä että sanottavaa on toisinaan niin paljon että pääpointti tuppaa unohtumaan tekstivyöryn alle. Sitten sitä pitää onkia parin virvelin kera, mutta noh.. Kyllä se pointtikin toivon mukaan löytyy!

Vapaat terveiset uudelle lukijakunnallesi!

Hei vain Soihdun lukijakunta! Toivotan kaikille äärimmäisen paljon peli-intoa kevään kiireisiin ja oikein lämpöistä kesää! Näillä sanoin kiitän ja kumarran, ja poistun estradilta ensimmäisen kerran!

16. huhtikuuta 2014

Tarjolla sulkakynä ja paperia

Hei vaan kaikille, pitkästä aikaa. Olen jatkanut normaalia aktiivisuuskierrettäni kuten kaikkina aikaisempinakin vuosina, eli selkeästi tuo syksy on se hiljaisin jakso, mutta nyt olen suunnitellut ratkaisua, joka korjaisi seikan. Mustesoihdusta on tullut hyvin seurattu ja mistä olen aina yhtä yllättynyt, teitä käy täällä blogissa puolisen sataa joka viikko, vaikka uusia tekstejä ei ilmaannu. Olen saanut paljon palautetta näinä vuosina, kiitoksia sekä ehdotuksia, mutta pääasiallinen kommentti kuitenkin on, että tätä blogia luetaan mielellään ja sille on niin sanotusti "tarve".

Siispä haluaisin luopua diktaattoriasenteestani ja kokeilla jotain mitä en ikinä suunnitellutkaan, nimittäin halauisin jakaa rakkaan lapseni Mustesoihdun jonkun toisen fooruroolaajan kanssa. Etsin siis Mustesoihtuun toista kirjoittajaa. Jos siis löydät itsesi alla olevasta työpaikkailmoituksesta, ota yhteys astri[at]hotmail.fi.

Bloggari saa paikan!

Ovatko fooruroolipelit vieneet sinut mennessään ja olet ehkä jo useamman vuoden ajan koonnut itsellesi mielipiteitä, sekä näkökulmia niiden maailmasta? Omaat nimeen omaan niitä mielipiteitä ja tunnet tarvetta saada omat ajatuksesi foorumaailmasta kuuluville, kuitenkin enemmän pohdiskelevin kirjoituksin kuin Twitter-tyylisin huudahduksin. Olet valmis sitoutumaan pidemmäksi aikaa bloggarin pestiin, sekä valmis kommunikoimaan pelin toisen bloggarin kanssa aktiivisesti mahdollisista uudistuksista ja muista ideoista. Olet myös valmis kirjoittamaan hyvin läpiluotaavia peliarvosteluita, jotka ovat olleet Mustesoihdun peleille tarjoama palvelus alusta pitäen. Kestät myös kritiikkiä ja palautetta kaikilta tahoilta, niin lukijoilta kuin minultakin.

Toivoisin sinulla olevan pelikokemusta useammasta eri foorupelistä, mutta sinulla ei tarvitse olla aktiivista pelipaikkaa tällä hetkellä. Ylläpitokokemus olisi plussaa, mutta pelkkä pelaajan näkökulmakin on arvokas ja olisin myös iloinen saadessani sellaisen henkilön mukaan Soihtuun. Suomen kielen taidon pitäisi olla hyvää, mutta ei parempaa kuin omat välttävät kirjoitustaitoni (yeah yeah just kidding). Toivoisin sinun eläneen tässä maailmassa vähintään 18 vuotta, mutta otan huomioon kaikki kiinnostuneet.

Jos löysit itsesi kuvauksesta, ota yhteyttä astri[at]hotmail.fi, kirjoita mukaan ikäsi, nimesi jolla haluat tulla kutsutuksi, pieni katsaus fooruroolihistoriaasi ihan sieltä alkutaipaleilta nykytilanteeseen ja sen lisäksi miksi juuri sinä haluaisit kirjoittaa Soihtuun. Kiitos jo etukäteen sinulle joka kiinnostuit aiheesta!

Oikean kaunista ja ihanien pelien täyttämää kevättä!
Terkuin Acha