31. tammikuuta 2013

The Steam & January

Sellainen tammikuu... Täytyy kyllä sanoa, että vuosi on ainakin alkanut eri tavalla kuin moni muu aikaisemmista. IRL elämä osaa olla kunnon myllytystä silloin kun siihen kierteeseen joutuu. Välillä tuntuu, että eivät nuo ihmiset jaksa enää kannatella itseään ilman apua (vertauskuvallisesti). Noo, syy miksi minulla on tällä hetkellä niin paljon aikaa on, että tammikuussa monilla on tipaton ja silloin töitä ei ole niin paljon. Ei sillä, että niinkään edes haluaisin takaisin tiskin taakse, vaan yritän etsiä muuta duunia. Mutta se aikatyhiö, mikä työttömyydestä jää on ainakin näin tammikuussa käytetty, mihinkäs muuhun, kuin ropetukseen. Aikaa on vienyt ja harmaita hiuksia aiheuttanut lähinnä oma pelini Abrasta RPG. 4 kuukauden olemassa olon jälkeen pelin saldo on yhä yksi pelaaja plus minä. Aikaisemmin pelit ovat lähteneet käyntiin edes hieman reippaammin, joten nyt on pakko tuumata onko ideassa jotain vikaa. Ja tein päätöksen muuttaa pelin pohjaa. Ainokaisen pelaajani kanssa kun keskustelin, niin hänkin oli hommassa mukana. Nyt haaveilen kasvattavani Abrastasta enemmän steampunkiin perustuvan scifin, toivottavasti olette ottamassa koppia. Lisää aiheesta ja kysely, johon kaipaan ääniä löytyy alla linkistä. Käykäähän kiltit jakamassa ajatuksia :)


Alkuperäinen linkki

25. tammikuuta 2013

Pelaajan ääni

 Pelaaja-katsauksiin on valittu vastaamaan neljä taustaltaan erilaista fropettajaa, jotka ovat valinneet vastata joko kysymysten tai haastattelun muodossa. Pelaaja-katsaukset toimivat myös helmikuun ja maaliskuun neljän pääartikkelin pohjana. Tarkoituksena on myös nostella muidenkin pelaajien ääniä esiin kuin vain minun. ^^''
---
 
1. Kerro lyhyesti kuka olet ja millainen fropetausta sinulla on?- Olen Yuff, 23 vuotta. Aloitin fropettamisen vuonna 2001, ja olenkin pelannut ulkomuistista miettien yli kolmessa kymmenessä erilaisessa pelissä. Todennäköisesti useammassakin. Olen myös kokeillut mm. chat-pelejä, mutta ne eivät olleet minun juttuni. Tänä päivänä minä olen Our Dutyn toinen ylläpitäjä.

2. Muistatko vielä mikä sai sinut aloittamaan fropetuksen? Keneltä kuulit siitä?
- Aloitin fropettamisen serkkuni, parhaan ystäväni ja ylläpitoparini Kiikun suosittelemana. Olin jo innoikas kirjoittamaan ennen roolipelien maailmaa, ja minut tunnettiinkin jo pienelti virtuaalitallien silloisista piireistä. Siirtyminen virtuaalitalleista roolipelien pariin tuntui aluksi tosi kömpelöltä ja tunsin itseni jatkuvasti huonoksi pelaajaksi : D Toisaalta siirtyminen virtuaalitalleista roolipeleihin oli myös helppo, sillä minulla oli jo kokemusta sivujen luomisesta ym.

3. Miten olet vuosien varrella kehittynyt roolipelaajana? Mikä on selkein muutos?
- Selkein muutos on ehkä siinä, etten enää tuskaile roolipelivuorojen kanssa. Mitä vanhemmaksi hahmoni tulee - esimerkkinä Matthew Evans jonka loin jo 2006 - sitä helpompi siihen on eläytyä ja sitä helpompi sen vuorolla vastaaminen on. Myös vieraammilla, uudemmilla hahmoilla rooliminen ja hahmoon eläytyminen on nykyään paljon helpompaa. Roolipelaajana olen myös kehittynyt siinä kuinka otan muut pelaajat vastaan. Hyvä ilmapiiri foorumilla on yksi avaintekijä siihen miten itse viihdyn roolipelissä, joten pyrin myös itse aktiivisesti mm. kommentoimaan yleisessä keskustelussa kaikkien kanssa.

4. Millä tavalla fropemaailma on mielestäsi muuttunut niistä ajoista kun aloitit pelaamisen?
- Kun aloitin roolipelaamisen, tuntui pelaajia olevan paljon enemmän kun nykyään. Silloin tuli ajateltua enemmän aktiivisuutta kun laatua, ja sen huomasi myös hahmoihin panostaessa. Nykyään ei fropettajia löydy enää niin paljon kun esimerkiksi vuonna 2005, mutta laatu sen sijaan on kasvanut hurjasti. TOKI myös vuonna 2005 oli panostettujakin pelejä, tämä ei sitä tarkoita.

4b. Huolestuttaako muutoksessa jokin?
- Olen hieman huolestunut aktiivisten pelaajien tason laskemisesta. En tarkoita pelkästään vain OD:tä, vaan myös aktiivisena pitämiäni pelejä, jotka ovat osottautuneet paljon epäaktiivisemmiksi kun luulin. Myös se huolestuttaa, että aktiivisten pelaajien vähentyessä monet pitkäikäiset pelit sulkevat oviaan.

5. Millaisena näet fropetuksen tulevaisuuden harrastuksena?
- Hiljaisena. Jos totta puhutaan.

6. Kerro jokin kokemuksistasi aivan fropetuksesi alkuajoilta, joka on jäänyt mieleesi?
- Pelasin vuonna 2003 yhdessä yliopistofropessa, jossa hahmoni oli yhtäaikaa kahdessa eri pelissä. Ensimmäisessä pelissä hahmo oli normaalisti kahvilla tytön kanssa, ja toisessa löysi parhaan ystävänsä hautomassa itsemurhaa. Toinen rooli lopulta päättyi siihen että hahmoni paras ystävä ampui itsensä, enkä tiennyt vielä silloin, että tapauksen ei tarvitse vaikuttaa toiseen peliin vaikka ne ovatkin yhtä aikaa käynnissä. Niinpä hahmoni "poistui" kahvilapelistä, ja palasi muutaman vuoron päästä murheen murtamana, olettaen että toisen roolin tapahtumat olivat käyneet tänä aikana. Itseasiassa mietin tätä pelien toisiinsa vaikuttamista yhtenä päivänä, ja nauroin itselleni kyllä melkoisen makeasti : D
 
7. Pelaaja historiasi ikävin tapahtuma, entä iloisin?
- Vuonna 2007 pelasin eräässä pelissä, jossa oli yksi minua muutaman vuoden nuorempi poika. Ajaudun tämän kanssa erään väittelyn jälkeen niin suureen ja "äänekkääseen" riitaan pelin ulkopuolisessa, pelaajien keskeisessä mese-keskustelussa, että pelin ylläpidon täytyi puuttua siihen. Muistan yhä mistä riitelimme, ja kuinka verisesti me molemmat painotimme omaa kantaa, etten tuon illan jälkeen pystynyt pelaamaan yhdessäkään pelissä saman pojan kanssa, tai noteeraamaan häntä enää foorumilla. Nykyään jos tapaisin hänet luultavasti pyytäisin anteeksi, mutta pelin lopetettua en ole häneen enää törmännyt missään pelissä. Tuskin tulen enää koskaan ajautumaan missään pelissä yhtä pahaan riitaan toisen pelaajan kanssa. Iloisimmista tapahtumista en osaa erikseen antaa yhtä konkreettista esimerkkiä, mutta olen saanut roolipelien kautta myös pitkäaikaisia netin ulkopuolisia ystäviäkin.

8. Oliko kynnys luoda oma peli sinulle korkea? Muistan itse, että oman pelin perustaminen tuntui omina aloittelija-aikoinani todella vaikealta ja tuntui vaativan erityisosaamista. Tunsitko samoin?
- Minulla ei ole koskaan ollut oikeastaan tämänlaista vaivaa, sillä jo ihan ensimmäistä peliä vuonna 2004 ylläpidin Kiikun kanssa. Kun kahdestaan tekee, on paine jakautunut tasaisesti, eikä hermoile niin paljoa. Kynnys ei ollut kovin suuri, koska olimme molemmat ylläpitäneet jo ennen fropemaailmaa virtuaalitalleja. Tuolloin peleistä tuntui olevan jopa ylitunkua joten ei ollut painetta myöskään siitä että pelistä ei tulisi mieluisaa. Ensimmäinen pelimme Los Angeles College oli kuitenkin todella ontuvaa toteutusta täynnä, mutta silti siellä oli innokkaita pelaajia. Nykyaikana tuskin kukaan liittyisi niin huonosti toteutettuun roolipeliin... : D

9. Our Duty on ollut pystyssä jo useita vuosia, mitä pidät pitkän iän salaisuutena ylläpitäjän näkökulmasta?
- Pitkän iän salaisuus on ehkä se, ettei lakkaa koskaan uskomasta siihen mitä on luonut. Joka ikisellä roolipelillä on hyvät ja huonot hetkensä, eikä peli kaadu siihen jos siellä ei muutamaan kuukauteen näy uusia liittyjiä. Pitkän iän salaisuus voisi myös olla se, että ylläpito on jatkuvasti motivoitunut peliään kohtaan

9b. Ylläpitäjänä, onko sinusta pelin luojalla yksinoikeus päättää pelin tulevaisuudesta, vaikka pelaajat ovat myös osa pelin rakentamista?
- Mielestäni ei ole oikein ensin rakentaa valtakuntaa, ja sitten antaa sen valua hukkaan. Ajan kanssa peleistä tulee tärkeitä ylläpidon lisäksi myös pelaajille, ja pelin loppuminen tarkoittaa myös tiettyjen hahmojen loppumista: kaikki hahmot eivät välttämättä käy uusiin peleihin. Vanhalla hahmolla on todella vaikeaa alottaa alusta, varsinkin jos on omaksunut jo tietyn tyylin tietylle hahmolle. Ymmärrän myös ylläpidon osuutta asiassa, sillä rakkaan pelin luovuttaminen uusille ylläpitäjille on todella suuri kynnys monelle. Kuitenkin pelaajien joukossa on varmasti myös niitäkin, joilla olisi taitoa ja aikaa pitää pystyssä vanhaa peliä. En oikeastaan osaa täysin vastata tähän kysymykseen, sillä olen kokenut pelin päättymisen sekä pelaajana että ylläpitäjänä. Hyvä ylläpitäjä arvostaa ja kuuntelee pelaajia (ilman heitä mikään peli ei olisi pystyssä), ja voisin nähdä esimerkiksi itseni pitämässä äänestystä jonkin pelin tulevaisuudesta, mikäli en ole sitä itse kyvykäs jatkamaan.

10. Jos sinun pitäisi nimetä muutama pelin ylläpitämisen huono ja hyvä puoli, mitä haluaisit korostaa eniten?
- Hyvä puoli on ehdottomasti se (erityisesti fantasiapeleissä), että kun kaiken on itse luonut, on niin sisällä siinä maailmassa että osaa syventyä peliin ihan eri tavalla. Huono puoli on ehkä se, että välillä huomaa ettei kukaan uskalla tarjoutua pelaamaan ylläpidon hahmojen kanssa. Huono ja erittäin ärsyttävä puoli.

11. Vaatiiko fropen perustaminen sinusta paljon pelaajakokemusta. Jos vaatii, kuinka paljon ja miksi?
- Riippuu todella paljon pelaajasta. Voi olla, että on pelannut vasta muutaman kuukauden, mutta luo silti paljon paremman pelin kun useamman vuoden pelannut. Minusta riittää, että on sisäistänyt roolipelaamisen perussäännöt, ja osaa kirjoittaa sujuvaa, ymmärrettävää tekstiä alottaakseen oman roolipelin. Minulle myös sivujen ulkoasu on se joka kertoo paljon. Liian vähäinen määrä tietoa kuitenkin saattaa koitua roolipelin kohtaloksi. Ehkä ensin pyrkisin jossain pelissä moderaattoriksi, ja sitä kautta lähteä suunnittelemaan omaa peliä.

12. Mikä on ollut heikoin hetkesi ylläpitäjänä? Entä hienoin?
- Yksi iloisimmista oli se, että eräät ropeltajat olisivat halunneet Our Dutystä esittää screenshotteja foorumiropepaneelissa Hypeconissa, mutta nukuimme OD:ssä onnemme ohitse. Hienoimpiin hetkiini lukeutuu myöskin ensireaktioni lukiessa juurikin Mustesoihdun tekemää peliarvostelua Our Dutystä :'3 Heikoin puolestaan oli ehkä Our Dutyn aivan alkuajoilla, kun vieraskirja tulvi negatiivistä palautetta siitä kuinka emme olleet tienneet tuolloin tarpeeksi. Olisi tehnyt mieli poistaa kaikki vieraskirjaviestit, lopettaa peli ja heittää tietokone nurkkaan, mutta virheistä opittiin. Olimmehan tuolloin Kiikun kanssa molemmat vasta teinityttöjä, minä 15 ja Kiikku vielä vähän nuorempi. Vastasimme kuitenkin asiallisesti jokaiseen epäasiallisimpaankin viestiin ja tartuimme kliseisesti ilmaistuna härkäämme sarvista.

13. Jos saisit olla päivän jonkin toisen fropen admin, minkä pelin valitsisit? (Voit valita myös lopettaneen pelin) Miksi?
- Todennäköisesti jonkin iäkkään, paljon pelaajilleen antaneen roolipelin. Ensimmäisenä tuli mieleeni Myrkmere, joka on ollut olemassa ehkä niin kauan kun muistan. Myrkmerellä on (uskoakseni) myös hyvin tiivis elämä fropen ulkopuolella, ainakin mitä heidän miittiensä kuvia olen joskus eksynyt katsomaan, ja ajatellut samalla: "ehkä minunkin roolipelilläni jonakin päivänä...".

14. Lopuksi terveisesi muille froolipelaajille, mitä erityistä haluaisit sanoa?
- Roolipelien maailmassa hienointa on se, että mikä tahansa on mahdollista, mitä tahansa voi tapahtua, mikä tahansa voi olla ja mitä tahansa voi luoda.

18. tammikuuta 2013

Hahmoprokkis (osa 1.3 extra)

Osa 1.3 extra
Hahmon menneisyys: Pitkäikäiset hahmot

Tämä monille hyvin epähyödyllinen ja turha merkintä on suunnattu niille, jotka suunnittelevat luovansa hahmoa, jonka ikä ylittää ihmisen iän luonnolliset rajat. Olen kerännyt tähän muutamia esimerkkejä ja faktoja, jotka kannattaa isolla H:lla ottaa huomioon ennen kuin edes ryhtyy tekemään monta sataa vuotta vanhaa hahmoa, sekä vinkkejä miten se sitten käytännössä onnistuu ilman sen suurempia sudenkuoppia.
Olen itse pelannut koko pelihistoriassani vain kahta hahmoa, joiden ikä ylitti sata vuotta. Toinen oli vampyyri, Theodore, pelissä Vampire Knight, ikää vähän reilu 200 vuotta, toinen Chênevaliessa tällä hetkellä haussa oleva sídhe, Ariette, ikää noin 350 vuotta. Theo oli se harjoittelukappale, jonka kohdalla tein suurimman osan alla mainituista töppäyksistä. Ariette on liioittelematta noin 20 tunnin työn tulos, naisen menneisyydellä on pituutta 8xA4 wordissä. Otan lisäksi muutaman nimettömän esimerkin näkemistäni hahmoista muissa peleissä. Here we go.

Satojen vuosien ongelmat

1) Hahmon iän ymmärtäminen. Kokeilkaapa mielessänne miettiä omaa elämäänne taaksepäin, vaikkapa sinne 5-vuotiaaseen asti. Tuntuuko pitkältä ajalta? Taitaa tuntua. No miettikää sitten sitä, miltä 50-vuotiaasta tuntuu katsoa samaa matkaa taaksepäin? Se tuntuu jo todella kaukaiselta. Entä sitten 300 vuotta... Ensimmäinen asia, joka tulisi huomioida pitkäikäistä hahmoa harkitessa, on se, että sitä hahmoa ei voi pelata kuten 20-vuotiasta tai 40-vuotiasta, sillä käsitys ajasta ja paikasta on tällä hahmolla täysin eri.

2) Mitä historiassa on tapahtunut? Tämä on ensimmäinen kysymys, jonka hahmon kirjoittaja joutuu kohtaamaan myös lyhytikäisen hahmon kohdalla, mutta erityisesti kun suunnittelee pitkäikäistä otusta. Mikäli kyse on realistisen historian omaavasta pelistä, kuten esimerkiksi Chênevalie, ei voida ignoorata kaikkia niitä historian käänteitä mitä on tapahtunut. Hahmo ei ole voinut elää täysin sokein silmin Euroopassa läpi maailmansotien, holokaustin tai kylmän sodan. Mikäli pelataan fantasiahahmoa, tilanne on yleensä vielä vaikeampi, sillä jollakin tekemisellä ne hahmon sadat vuodet tulisi täyttää. Koska fantasia-maailmoissa harvemmin on kirjoitettu historiaa satoja vuosia taaksepäin tarkasti, jää hyvin paljon pelaajan mielikuvituksen varaan. Tällöin suosittelen kääntymään ensin ylläpidon puoleen ja ideoikaa yhdessä mitä historian käänteitä maailmassa on voinut tapahtua.
HUOM! Hahmo joka on syntynyt ennen 1900-lukua omaa lievän poikkeuksen aikalaistapahtumissa, sillä ennen 1900-lukua maailmassa ei ollut varsinaisesti sellaista mediamaailmaa, joka olisi mahdollistanut uutisten kantautumisen kaikkien korviin. Varsinaista mediakriittisyyttä ei myöskään ollut, vaan kansa uskoi huhuihin ja pamfletteihin yhtä vakaasti kuin nykyään uskotaan Helsingin Sanomiin. Ennen 1900-lukua on myös käytännössä ollut mahdollista elää uutispimennossa, mikäli hahmo on sitä elämälleen toivonut. Käyttäkää tätä hyväksi realististen hahmon kanssa (miksei muissakin aiheissa)!

3) Arvomaailma. Otetaan esimerkiksi vaikka Theodore, joka oli syntynyt 1800-luvun Englannissa viktoriaanisena aikana. Miehen arvomaailma perustui tarkkaan etikettiin ja miehen vakaaseen asemaan perheen päänä. Vaikka Theoa pelattaisiin 2000-luvulla, tulisi ottaa huomioon, että lapsena päähän taotut käsitteet eivät niin vain hälvene pois ja se kannattaa huomioida hahmon luonteessa. Fantasiamaailmassa kohdataan taas sama ongelma, että kirjoitettua tietoa ei ole. Onhan myös mahdollista että maailman on säilyttänyt samat asenteet jo hyvinkin pitkään, mutta siitä tulisi myös kirjoittaa (älkää jättäkö asioita ajatuksen tasolle ;)).

4) Maailman kehitys. Erityisesti hahmot, jotka ovat eläneet koko 1900-luvun ja vähän ennen sitä ovat vahvasti myllertävän maailman keskellä. Teknologian kehitys niin kulkuneuvoissa kuin arkivälineissäkin hyppäsi valtavia loikkia 1900-luvulla. Televisiot, lentokoneet, puhelimet, internet, sosiaalinen media ja lukuisat muut muutokset olisi syytä huomioida hahmon menneisyydessä, sillä kun mietitään meidän isovanhempiamme ja heidän painiskeluaan sähköpostin kanssa on helppo ymmärtää, että vielä vanhemmalle sama ongelma saattaisi olla edessä. Muistan aina kuinka oma 106-vuotiaaksi asti elänyt mummin mummini jaksoi ihmetellä aina hautaan asti sähkölamppua, koska hänen lapsuuden Suomessa niitä ei vielä ollut.

5) Menneisyyden pituus. Viimeisenä kohtana on lähinnä muita pelaajia huolestuttava kohta, sillä huolella tehty pitkä-ikäinen hahmo omaa yleensä aivan järkyttävän pitkän menneisyyden. En silti kannusta lyhentämään menneisyyttä, sillä hahmon pelaajan kannalta on olennaista, että pelaaja tiedostaa mitä hahmo on milloinkin tehnyt ja mitä mistäkin vuosikymmenestä ajatellut. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse huomioida, esimerkiksi Arietten 1900-luvusta on lähes kokonaan ignoorattu hippi-aika jotta menneisyys ei ihan leviä käsiin, sekä joitakin 1700-luvun tapahtumia uutispimennon avulla.
Hyvä vaihtoehto käsitellä pitkää menneisyyttä on tehdä siitä myös lyhytversio, ns. tiivistys, jonka voit liittää suoraan hahmoprofiiliisi. Pitkän menneisyyden voi sen jälkeen liittää profiiliin esim. tekstitiedostona, erillisenä vastausviestinä hahmon profiiliin tai vaikka omalle nettisivulleen, mikäli omaa kotisivut. Ennen kaikkea pitkä historia tukee pelaajaa.

Miten luoda uskottava pitkäikäinen hahmo?

1) Huomioi arvomaailma, sekä hahmon lapsuuden aikaan vaikuttaneet konfliktit ja muutokset maailmassa. Pelkästään näillä kahdella kohdalla saat luotua hahmollesi uskottavamman aloituksen.
2) Älä tee aikaloikkia! Kun kerta päätät tarttua pitkä-ikäiseen hahmoon ota vastaan sen tuoma työmäärä, äläkä tee ilman selitystä kymmenien vuosien aikaharppauksia vaan pyri selittämään mitä hahmo milloinkin on tehnyt. Olen todistanut ainakin yhden hahmon hylkäystä sen vuoksi, että menneisyydessä puhuttiin ensin 1500-luvusta ja sitten yhtäkkiä hypättiin 1900-luvulle ilman mitään merkittävää selitystä.
3) Pohdi hahmosi suhtautumista eri tapahtumiin. Saat luotua huomattavasti syvyyttä hahmolle kun tuot esiin esimerkiksi mitä hahmosi ajatteli Hitlerin vallasta vai oliko hahmosi kenties tapahtumien keskipisteessä? Menneisyyden tapahtumista ja niihin reagoimisesta saat luotua hahmosi luonteelle hyvän pohjan.
4) Hyödynnä menneisyyden tapahtumia ja ruoki niillä hahmosi nykyisyyttä! Pitkän iän ei tarvitse olla taakka, vaikka outoa se on sanoa kaiken tämän pelottelun jälkeen. Historiaa voi myös hyödyntää ja sillä voi leikkiä rajattomasti. Ariette sai tvistinsä siitä, että otin oikeiden balettimestareiden nimiä historiassa ja kirjoitin Arietten olleen ne henkilöt vain eri aliaksilla. Ottakaa irti kaikki se mitä vain voitte siitä, että hahmonne on saattanut todistaa noitavainojen legendaarisia tapahtumia tai kenties hahmosi on ollutkin joku menneisyyden hahmoista peitenimellä tai ennen esim. vampyyriksi muuttumistaan. Leikkikenttä on teidän!
5) Muista, että hahmosi ei voi käyttäytyä kuin 15-vuotias, vaikka tämän ulkonäkö olisikin sen ikäisen. Satoja vuosia eläneen olennon pää ei enää mene samaan kaavaan kuin teinin, muistakaa, että tietty viisaus mitä vanhuudesta seuraa tulee olla läsnä hahmosi luonteesta. Mikäli hahmosi on menettänyt järkensä tai jollain tapaa kolhinut itsensä henkisesti historiassa, muistakaa myös selittää se hahmosi luonteessa.

Näin, toivon, että tästä merkinnästä on hyötyä kaikille niille, jotka suunnittelevat tekevänsä pitkä-ikäisen hahmon. Kaiken kaikkiaan itse olen saanut Arietten tekemisestä huimasti inspiraatiota ja kannustan kyllä kaikkia niitä joita vain vähänkin kiehtoo historian pyörteet valitsemaan itselleen edes yhden tämän kaltaisen pitkän projektin. Mikäli tunnet olosi epävarmaksi tai pitkä-ikäinen hahmo on ensimmäinen hahmosi pelimaailmassa, on hyvä idea lähetellä ylläpidon kanssa ensin sähköpostilla esim. ajatuskarttoja mitä oli suunnittelut hahmon historiaan ja sen perusteella tehdä hahmoa suoraan sellaiseen suuntaan, että ylläpitokin on siitä samaa mieltä. Itse mm. lähetin Arietten hahmon hahmotelmat Chenen ylläpidolle kahdesti kommentoitavaksi ennen varisnaisen version kirjoittamista. Ylläpidolla oli myös hyviä ideoita sellaisten ongelmien ratkaisuun, mitkä olivat vielä itselleni olleet kysymysmerkkejä. Onnea matkaan!


Alkuperäinen osoite

17. tammikuuta 2013

Hahmoprokkis (osa 1.2)

Osa 1.2
Hahmon menneisyys: Monipuolisuudella peli-iloa

Mitä tulee hahmon luomiseen, menneisyys on ehkä se kaikkein keskeisin asia johon olisi syytä pistää enemmän aikaa ja omistautumista. Aloitan itse hahmojeni profiilien kirjoittamisen aina menneisyydestä, sillä sen kirjoittamisen jälkeen yleensä huomaa, että myös luonne loksahtelee varsin luontevasti ja pakottamatta paikoilleen. Menneisyys on kuitenkin varmasti myös se vaativin osio hahmon luonnissa, sillä siinä punnitaan kaikki mitä hahmo on nykypäivänä. Menneisyys on myös kirjoitustaitojen mittari, sillä se että vuosia saa ängettyä jämptiksi ja fiksuksi kokonaisuudeksi vaatii tiivistystaitojen lisäksi myös kynäniekan taitoja, sillä muuten tekstistä tulee tylsä ja pitkäveteinen. Millä keinoilla rakennetaan mielenkiintoinen, pelaamista tukeva ja inspiroiva menneisyys, jossa ei ole ristiriitoja tai epäuskottavuutta? Siihen syventykäämme nyt.

Monipuolisuus

Todella usein, aivan liian usein, kun lukee toisten hahmojen menneisyyksiä, sitä tulee ajatelleeksi, että ne kaikki muistuttavat toisiaan. Kaikki menneisyydet alkavat siitä kun hahmo syntyy jossain maailman kolkassa, tulee hylätyksi tai kasvaa perheensä parissa, aikuistuu ja lähtee kotoa. On fakta, että kun kyse on olentojen menneisyydestä, niin peruskulku on aina sama. Miten menneisyyteen saa luotua hieman tvistiä, mikä tukee hahmon pelattavuutta, sekä tekee menneisyydestä lukijalle mieluisamman?

1) Vaihda kertojaa. Lähestulkoon aina menneisyys on kirjoitettu tarinankertojan näkökulmasta. Kokeile tällä kertaa jotain erilaista, esim. minä-kertojaa. Minä-kertojalla on mahdollista luoda menneisyyteen ihan oma ote ja mahdollisesti myös selittää hieman paremmin millä tavoilla hahmosi on reagoinut mihinkin tilanteeseen.

2) Lisää yksityiskohtien määrää. Monesti hahmojen historiassa ei edes uskalleta sen enempää uppoutua pienempiin vaiheisiin elämässä. Välttelyn syynä saattaa olla sekavuuden pelko tai se, että kummalliset triviat katkaisevat muuten sujuvan tekstin. Itse kuitenkin kannustan tähän, koska pelaaja itse saattaa saada parempaa otetta hahmostaan, mikäli on kirjoittanut juuri siitä yhdestä lapsuuden lelusta mikä oli todella tärkeä tai vaikkapa jostain muistosta joka liittyi leikkipuistoon ja veljeen/siskoon. Lemmikkieläimet, suosikkikorut tai menneisyydestä nykypäivään asti seurannut lempisatu voivat olla mielenkiintoisia yksityiskohtia. Älä kuitenkaan liioittele, vain pari triviaa on jo tarpeeksi yhteen menneisyyteen.

3) Aloita yllättävällä tavalla. Esim. muistikuva jostain tapahtumasta tai muutama säe lapsuuden tuutulaulusta voisi toimia hyvin menneisyyden aloituksena. Kenties voisit kokeilla mennä menneisyydessä hahmosi syntymästä vielä vähän pidemmälle ja kokeilla kertoa myös hieman vanhempien historiasta? Leikitelkää menneisyyden kirjoittamisella ja käyttäkää luovuutta!

4) Älä kirjoita sivuhahmoja ulos hutaisten. Tämä kohta koskee erityisesti vanhempia, joista fropettajat yleensä haluavat päästä mahdollisimman nopeasti eroon, mutta tosiasiassa vanhemmat ovat meille kaikille jollain tavalla tärkeitä, vaikkeivät ne välit kaikkein parhaat olisikaan. Koettakaa elää menneisyyttä hieman tunteella: kukaan ei toivu äitinsä kuolemasta parissa päivässä tai jätä välistä isänsä hautajaisia (ellei nyt varsinaista vihasuhdetta ole olemassa). Miettiä voisi myös mitä vanhemmilta jäi perinnöksi lapsilleen.

5) Lisää hahmosi tien varrelle lisää tuttavuuksia. Itse syyllistyn hyvin usein siihen, että vältän kirjoittamasta hahmoilleni tuttuja matkan varrelle, erityisesti jos puhutaan pitkäikäisestä hahmosta, mutta tosiasiassa kontaktit, joita on luotu elämän varrella voivat toimia myöhemmin pelatessa todella kiinnostavina juonenalkuina. Voit esimerkiksi hakea muita pelaajia pelaamaan menneisyyden koulukaveria, jolloin saatte luotua pidempää historiaa jonkin toisen hahmon kanssa heti alusta. Erityisesti lapsuuden kaverit ovat sellaisia, joille kannattaa kirjoittaa vähän pidemmin tarinaa, koska heidät me muistamme yleensä lapsuusmuistoistakin aika hyvin.

6) Muotoile tekstiä selkeiksi luvuiksi. Kun lähtee ajattelemaan omaa elämäänsä taaksepäin, huomaan ainakin itse, että voisin otsikoida sen muutaman alaotsikon alle esim. ”ala-aste”, ”tallityttöaika”, ”Steiner-koulu”, ”ulkomaille muutto” ja vaikkapa ”elämä lukion jälkeen”. Samalla tavalla voisi kokeilla otsikoida hahmon menneisyyttä, jolloin eri sektiot tekevät tekstistä hieman helpommin seurattavan, kun menneisyydestä näkee heti milloin hahmon mielestä hahmo on siirtynyt seuraavaan elämänvaiheeseensa. Sektiot myös pakottavat ja antavat mahdollisuuden hieman pidempään tekstiin, sillä kun kaikki ei ole samaa pötköä niin muut harhaantuvat lukemaan vähän pidempiäkin menneisyyksiä. Varo kuitenkin, ette kadota punaista lankaa sektioiden välillä vaan pidä huoli, että tarina on silti yhtenäinen.

Tälläkin kertaa kommentteihin voi lisätä mikäli mieleen tulee vielä muuta tai olette erimieltä jostakin :)

16. tammikuuta 2013

Hahmoprokkis (osa 1.1)

Hahmot, nuo varsin olennainen osa fropetusta, ovat tällä kertaa uudet bloggausjatkumon aihe. Mitä pidempään fropemaailmassa pyörii sitä paremmin osaa erottaa hyvien ja huonojen hahmojen väliset erot, sekä mahdollisesti sanoa jo hahmon perusteella kuinka pitkään kunkin hahmon pelaaja on ollut kuvioissa mukana. Itse haluaisin nähdä hahmojen luonnin aina vain kehittyvää taitona, jota jokainen fropettaja höystää ja hienosäätää koko ajan. Seuraava hahmo on aina edellistä hiotumpi. Todellisuus ei kuitenkaan aina valitettavasti mene näin. Kenties se johtuu siitä, etteivät pelaajat saa tarpeeksi rakentavaa kommenttia hahmoistaan, ajanpuutteesta hahmon rakennuksessa tai yksinkertaisesti siitä, ettei palautetta haluta kuulla. Joka tapauksessa päätin nyt omistaa tässä muutaman merkinnän hahmon rakennukselle ja toivon, että näistä merkinnöistä on hahmojen kehittämisessä hyötyä erityisesti aloitteleville pelaajille. ^^

Osa 1.1
Hahmon menneisyys: Epäuskottavuus

Mitä tulee hahmon luomiseen, menneisyys on ehkä se kaikkein keskeisin asia johon olisi syytä pistää enemmän aikaa ja omistautumista. Aloitan itse hahmojeni profiilien kirjoittamisen aina menneisyydestä, sillä sen kirjoittamisen jälkeen yleensä huomaa, että myös luonne loksahtelee varsin luontevasti ja pakottamatta paikoilleen. Menneisyys on kuitenkin varmasti myös se vaativin osio hahmon luonnissa, sillä siinä punnitaan kaikki mitä hahmo on nykypäivänä. Menneisyys on myös kirjoitustaitojen mittari, sillä se että vuosia saa ängettyä jämptiksi ja fiksuksi kokonaisuudeksi vaatii tiivistystaitojen lisäksi myös kynäniekan taitoja, sillä muuten tekstistä tulee tylsä ja pitkäveteinen. Millä keinoilla rakennetaan mielenkiintoinen, pelaamista tukeva ja inspiroiva menneisyys, jossa ei ole ristiriitoja tai epäuskottavuutta? Siihen syventykäämme nyt.

Epäuskottavuus

Epäuskottavuus on useimmiten se asia mihin hahmot tuppaavat kaatumaan tai vähintään kompastumaan. Joillain foorumeilla peliin pääsee silti mukaan, vaikka 5-vuotias ihmislapsi olikin voittanut lohikäärmeen paljain käsin, mutta suurin osa nykypäivän foorumeista on tiukempia. Epäuskottavuuteen on myös kuolettavan helppo syyllistyä, sillä pelaammehan mielikuvituksen varassa ja monesti hahmonluomishuumassa ei huvita jäädä pohtimaan liian pitkäksi aikaa yksittäisiä kohtia hahmon menneisyydessä. Silti teroitan, että uskottavuuteen kannattaa kiinnittää huomiota, vaikka sitten pelattaisiin fantasia-maailmassa. Jokaisella fropemaailmalla on kuitenkin rajat, historia ja luonnonlait, joiden varaan koko maailma on luotu ja niitä kannattaa myös kunnioittaa. Epäuskottavuudesta pääsee eroon käymällä läpi pienen check-listin ennen hahmo-anomuksen lähettämistä:

1) Mille ajalle peli sijoittuu ja ovatko kaikki hahmoni menneisyyden tapahtumat loogisia aikaan nähden? Esim. keskiaikapelissä on syytä kiinnittää huomiota naisen asemaan, mikäli pelataan naishahmolla. Millainen oli koulutusjärjestelmä pelin ajassa, vastaavatko kaikki tapahtumat sitä? Millainen perhemalli oli arvostetuin siihen aikaan, eli olivatko perheenjäsenet aina hyvin läheisiä toisilleen, vai harjoitetaanko enemmän nykyajan käsitettä perheestä? Lukekaa vaikka vielä kertaalleen läpi pelin kuvausta ja varmistakaa, että kaikki toimii.

2) Ovatko kaikki hahmoni teot järkeviä hahmon ikään nähden? Ole realistinen! Eli oletko kirjoittanut menneisyyteen nimeen omaan siitä 5-vuotiaasta lohikäärmeentappajalapsesta. Vähän realistisempia mokia näkee paljon keskiaikapeleissä, joissa orpolapset vaan sattuvat pääsemään jonkin ammatin oppiin, jossa kaikkihan ammatin harjoittajat ovat niin mukavia ja hyväntahtoisia, että ottavat nurkkiinsa orpolapsia. Toinen yleinen näky on niin kutsutut ihmelapset, joita monet haluavat pelata. Eli ne erittäin lahjakkaat lapset. Muistakaa aina verrata esim. pikkusiskoihin ja veljiinne, jos teillä sellaisia on, tai vaikkapa ala- ja ylä-astelaisiin kun näette niitä paikallisen koulun pihoilla ja miettikää kerran siitä näkökulmasta onko hahmonne ollut mahdollista suorittaa kaikkia niitä tekoja, mitä olette menneisyyteen kirjoittanut.

3) Miten hahmosi menneisyyden traagiset tapahtumat ovat vaikuttaneet hahmon aikuisuuteen? Tämä on kohta mitä haluan erityisesti painottaa, sillä olen nähnyt enemmän kuin liikaa sellaisia hahmoja, jotka ovat selvinneet vanhempiensa murhista, massalahtauksista, murhayrityksistä, rakkaansa taposta ja ties mistä ilman mitään vaikutusta aikuisiällä. Mikäli hahmon menneisyydessä on tapahtunut yksikin kuolema tämän silmien edessä, niin uskokaa huviksenne, siitä ei noin vain päästä yli. Pienemmätkin tapahtumat kuten autokolarin todistaminen voi olla joillekin ihmisille todella traumatisoivaa. Panostakaa tähän välttäkää kirjoittamasta hahmonne menneisyyteen suuria murhia, mikäli haluatte pelata täysin elämäniloista ja huoletonta hahmoa (eri asia jos huolettomuus on hahmosi tapa reagoida tilanteeseen, mutta muistakaa silloin kirjoittaa se ylös!).

4) Olenko jättänyt vahingossa jotain kirjoittamatta? Edelliseen kohtaan liittyen, mutta myös omana juttunaan, toisinaan me mietimme jotakin selitystä jollekin käyttäytymismallille, mutta unohdamme kirjoittaa sen ylös. Lue vielä kerran hahmosi historia läpi ja mieti voitko vielä tarkentaa syitä siihen miksi jokin asia meni, kuten meni tai selittää paremmin jonkin tapahtuman vaikutuksia hahmoosi. Muistakaa myös, että selittämällä asioita tarkemmin teette hahmon historiasta uskottavamman, sillä lukijalle ei jää päähän enää kysymystä miksi.

Tällä listalla olen pyrkinyt tarkistamaan omien hahmojen menneisyyksiä epäuskottavuuden varalta. Mikäli jollakin tulee mieleen muuta, olkaa vapaita laittamaan kommentteihin lisä merkintä tälle check-listille. Muistakaa myös selittää miksi!

8. tammikuuta 2013

Kotisivuapua?

On tässä tullut lähiaikoina ajateltua tätä kotisivukeskustelua, mikä fropejen ympärillä tällä hetkellä pyörii, sekä sitä tason nousua mitä ulkoasujen laadussa on tapahtunut. Koska itse kuulun vahvasti niihin jotka puoltavat sitä, että pelillä on kotisivut tulin siihen tulokseen, että toisaalta ei ole reilua kaataa ulkoasupaineita aloittavien ylläpitäjien niskaan, mikäli taitoa ei vaan ole riittävästi. Estääkö se pelin aloittamisen jossain vaiheessa jos pidämmen laadun nousukierteen yhtä voimakkaana kuin nyt? Joten, tässä teille ajatus:

Olen tehnyt itse ulkoasuja vuodesta nakki ja perunasalaatti ja koodi pysyy hyppysissä ihan hyvin. Kuvanmuokkaustaito ei ole ollut sitä huippua, mutta nykyään teen Gimpillä töitä ihan siedettävällä nopeudella. Menetin kuitenkin paljon näyttömateriaalia serverin kaatuessa ja koska teen epävirallisesti myös rahasta ulkoasuja erilaisille pienyksoityisyrittäjille, tarvitsisin lisää näyttömateriaalia. Kaksisuuntainen diili olisi aluksi siis tämä: Tarjoaisin ulkoasu-apua peleillä konkreettisesti suunnittelemalla adminin kanssa ulkoasun ja toteuttamalla sen. Hommaan voisi hakea esim. perustein, sillä montaa tälläistä en saa aikaiseksi kuukaudessa kun tätä muutakin elämää on, vaikka eihän sitä tiedä olisiko tälle edes käyttöä.

Mielipiteitä? Onko tarvetta?


Bunny for u becoz iz cute <3
(alkuperäinen osoite)


7. tammikuuta 2013

Arvostelu: Chênevalie

Vuoden 2013 toinen arvostelu menee erittäin omaperäiselle fantsupelille nimeltä Chênevalie, joka on perustettu vuonna 2011. Tarkkaan ottaen peli menee genreltään fantasiaan, mutta pelataan tässä todellisuudessa, tässä ajassa, ilman historian minkäänlaista muuttamista. Pelipaikkana toimii tämän päivän Pariisi, jossa kaikki on kuten ennenkin lukuun ottamatta kahta poikkeusta: Pariisissa on uusi alue nimeltä Chênevalie ja taikaolentojen olemassa olo on paljastunut yhtä realityksi kuin ilma ja toimiston kylmennyt kahvi.

Juoni on todella massasta poikkeava, fantasiamaailmaan on otettu omaperäinen lähestymistapa. Koko juoni käynnistyy "kuusi vuotta sitten", kun kaksi velhoa ottaa toisistaan mittaa New Yorkin Times Squarella ja tämän jälkeen ihmiskunnan on pakko hyväksyä fakta, että paranormaalista on sittenkin tullut normaalia. Juoni ei kuitenkaan rajoitu pelkkään taikaolentojen ja ihmisten kohtaamiseen ja arkielämän vakiintumiseen vaan Chênevalie pyrkii myös olemaan ajankohtainen ja kannustaakin pelaajiaan huomiomaan myös IRL elämän uutisotsikot ja pelaamaan niitä mukaan fropemaailmaan. Erilaisten yhteisöjen ja järjestöjen kehittäminen on lämpimästi sallittua, eikä ns. Pariisi-tuntemusta vaadita suurimpia monumentteja lukuun ottamatta ja juoni jättää myös pelaajille mahdollisuuksia kehittää omaa hahmoaan todella laajasti ja moneen eri suuntaan.

Pelin ulkoasu aiheutti itselleni wau-efektin. Harvemmin foorumiroolipeleillä on näin kaunis ja selkeä ulkoasu. Kotisivut ovat todella helposti navigoitavissa ja tärkeimmät yhteystiedot löytyvät koko ajan sivuston alareunasta. Ulkoasun suhteen todella hienoa on, että sama ulkoasu seuraa peliä myös foorumille, sekä vieraskirjaan. Todellisen panostuksen kirsikankukka!

Chênevalien tekstit on kirjoitettu lennokkaasti ja hyvällä suomella. Tekstit ovat perinpohjaiset, mutta tietomäärä ei kuitenkaan ole kovinkaan raskas, vaan tärkeimmän sisäistää hyvinkin nopeasti. Ainoa selkeä heikkous sivujen tietomäärässä on, että se on jakautunut kotisivujen ja foorumin välille. Foorumilla sijaitsee tiedot pelattavista lajeista, sekä muuta pientä infoa. Käytännössä tietojen päivittäminen foorumilla on helpompaa varsinkin jatkuvasti päivittyvässä lajivalikoimassa, mutta itse kaipaisin tietoa myös kotisivuille, jotta se olisi helpommin sormien ulottuvilla. Itse lajiesittelyt ovat pääasiassa hyviä, jämptejä ja antavat tarvittavan tiedon hahmon luomiseen, mutta joidenkin lajien kohdalla on aina vähän kysymyksiä, mitkä tuntuvat pääasiassa johtuvan siitä, ettei lajilla ole vielä yhtään pelaajaa.

Pelin säännöt ovat hyvin informatiiviset ja aloittelevakin pelaaja saa täältä helposti tarvitsemansa tietopaketin. Peli myös markkinoi itseään aloittelijaystävällisenä, mutta pelin nykyinen hahmojen taso on ainakin todella korkea, mikä voi asettaa hieman altavastaajan asemaan ihan aloittavaa kirjoittajaa. Hahmon kirjoittamiseen kannattaa Chênevaliessa todella panostaa, sillä ylläpitoa ei voi pitää erityisen leväperäisenä mitä tulee hutiloitujen hahmojen läpi päästämiseen. Asia on täysin päinvastainen, näin aktiivisesti uusia hahmoja kommentoivaa ylläpitoa en olekaan aiemmin tavannut. Uudet hahmot saavat kommenttia niin hyvässä kuin pahassakin, minkä itse näkisin hyvin positiivisena asiana, sillä aina on jotain mitä hahmoissa voi kehittää. Ylläpidon kannattaa kuitenkin olla tämän suhteen vähän varpaillaan, koska nimeen omaan aloittelijoille ensimmäisen hahmon luominen voi olla kova paikka ja kritiikki saatetaan ottaa huonosti vastaan. Vaikka me kaikki pyrimme täydellisyyteen, liian niuho ei kannata olla. ;)

Foorumilla on selkeät ja hyvin kuvatut pelialueet, joista löytyy jokaiselle varmasti jotain. Todella mukavasti pelialueiksi on myös tuotu Pariisin legendaarisimmat kohteet  mm. ravintola Arabesque. Foorumilla aktiivisuus näkyy noin 100 pelatun pelin muodossa, sekä useamman kymmenen aktiivisen käyttäjän läsnäolossa. Foorumia pääsee selaamaan myös ilman käyttäjätunnuksia ja Foorumilla on myös alue jonne pääsee kommentoimaan ja kyselemään ilman tunnareita, jos jotain tulee mieleen.
Hahmoja on foorumilla noin 50, suurin osa miehiä. Foorumilta löytyy niin kutsuttu "hahmostatistiikka", josta näkee myös eri lajien edustuksen hahmoissa, mitä on ihan hauska seurata. Yllätyksekseni ihmisiä on pelissä jopa 18 kappaletta. Hahmojen esittelyt on selkeästi jaettu sukupuolen mukaan, mutta jäin kaipaamaan otsikoihin vielä vaikka vain sulkuihin merkintää mitä lajia mikäkin hahmo edustaa. Hahmohakemukset jätetään foorumilla niille varatulle alueelle, mutta rekisteröityä saa vasta hahmon hyväksymisen jälkeen.

Yhteenvetona Chênevaliella on paljon tarjottavaa pelaajalle, joka haluaa luoda hahmon, jolla on jo valmiiksi paljon pohjaa ja joka haluaa ottaa vastaan haasteen nykyaikaisesta pelistä fantsulisäyksillä. Chênevaliella on myös varmasti paljon tarjottavaa sellaiselle, joka fantasiapelejä on kahlannut enemmänkin läpi, samoin kuin se voi toimia hyvänä kokeiluna niille, jotka eivät taas fantasiateemaan ole olleet millään tavalla yhteydessä.


Tiivistettynä
+ Upea ulkoasu
+ Omaperäinen idea
+ Luovuuteen kannustava juoni
+ Aktiivinen, siisti foorumi
+ Asialleen omistautunut ylläpito
- Tiedon jakautuminen foorumin ja kotisivujen välillä

5. tammikuuta 2013

From the Heart

Ensin sitä ihastuu johonkin peliin, alkaa pyöritellä päässä ideaa hahmosta ja usein pitkän kirjoitustyön tuloksena syntyy hahmo, johon pelaaja tuntee enemmän tai vähemmän kiintymystä. Ensipelit foorumilla ovat haparoivia, mutta pidemmän päälle hahmoon kasvaa tietty suhde. Vanhimmat hahmot ovat yleensä yksinkertaisempia ja lapsellisempia kuin uusimmat, kokemuksella terästetyt olennot, mutta vanhukset ne yleensä niitä rakkaimpia ovat. Mitä pidempään pelissä viettää aikaa, sitä enemmän myös pelaajana on osa sen pelin olemassa oloa, vaikuttamassa myös sen pelin tulevaisuuteen, rakentamiseen ja juonien kehitykseen. Pelaajista tulee osa pelin luojia, pitivät adminit siitä tai eivät. Onko oikeutettua sanoa, että adminit ovat yksinvaltiaita päättämään pelin kohtalosta?

Näitä ajatuksia herätti tapaus Riimusudet. Peli, joka tunnetaan yhtenä Suomen fropehistorian aktiivisimmista: reilusti yli 100 hahmoa ja kymmeniä pelaajia. Nyt pelin ylläpito kuitenkin päätti lopettaa pelin omista henkilökohtaisista syistään ja ilmoitti sulkevansa pelifoorumin tammikuusta 2013 lähtien. Vaikka halukkaita ylläpitäjä-ehdokkaita oli paljon ja monet pelaajista ehdottivat pelin jatkamista ilman alkuperäistä ylläpitoa, heidän päätöksensä oli järkähtämätön. Oli oikeasti todella surullista lukea kaikkia niitä pelaajien jättämiä viestejä, jotka oli osoitettu pelin ylläpitäjien luomaan lopetus-keskusteluun. Se laittoi todella ajattelemaan, onko ylläpitäjillä täysin oikeutta lopettaa peliä ja siihen päälle vielä kieltää, ettei mitään vastaavaa (esim. jatko-osaa jonkin toisen ylläpitämänä) saa luoda. Pelaajat kaikkine hahmoineen ovat mielestäni aivan yhtä oikeutettuja päättämään pelin jatkosta kuin pelin luojatkin. Ylläpitäjänä tiedän itse kuinka rankkaa ja aikaa vievää se touhu saattaa olla ja usein myös ei niin kovinkaan palkitsevaa. Hiljaisten pelien kaatuminen on ymmärrettävää, sillä ilman pelaajia ei ole peliä. Omasta mielestäni nykypäivän ylläpitäjät nostavat itseään toisinaan liian paljon pelaajien ylle, sillä loppujen lopuksi pelaajien vuoksihan niitä fropeja perustetaan, ei meidän ylläpitäjien.

Olen myös itse pelannut Riimusissa aiemmin ja arvostan pelin omalaatuista konseptia, samankaltaista ei tällä hetkellä fropemaailmassa ole. Ja vaikka joku sellaisen haluaisikin perustaa, jaksavatko kaikki nämä kymmenet Risun pelaajat siirtyä luomaan uusia hahmoja tähän uuteen konseptiin. En usko. Jos monen pelaajan fropeharrastus loppuu Riimususien kaatumiseen, tuntuu itsestäni lähinnä vain hyvin pahalta, että tauko tai pelin jättäminen uusiin käsiin eivät olleet ylläpidolle edes vaihtoehtoja kun lopullisen päätöksen teko tuli vastaan. Haluan kuitenkin korostaa, että nyt ei ole kyse vain Risusta, eikä tätä tekstiä ole tehty vastakirjoituksesti juuri Risun lopetukselle, vaan yleisesti adminien vallankäytölle.
 Suurien pelien lopettaminen on myös tällä hetkellä yksi suuri syy siihen miksi hetki hetkeltä alkaa vaikuttaa enemmän siltä, että fropetus on sukupuuttoon kuoleva harrastus, sillä harvat pitkäikäisten pelien pelaajista jaksavat enää lähteä etsimään uutta peliä pienten, tulevaisuudeltaan epävarmojen aloittelevien pelien parista. Näkisin nykyisen tilanteen eräänlaisena taitekohtana suomalaisen froolipelien aikajanalla, aika näyttää nouseeko nykyhetken uusista peleistä jokin sellainen yksilö, joka onnistuu korvaamaan aukkoja, joita nämä lopettavat suuret pelit jättävät. Haluan itse uskoa, että rakkaus fropetukseen on yhä olemassa ja että tämän harrastuksen kuihtuminen hiljaisiin kausiin on vain kauhuskenaario, johon ei oikeasti tule uskoa.

Kaikille fropettajille, nimeen omaan pelaajille, kiitos, te teette ne maailmat joissa pelaatte.


Alkuperäinen osoite

4. tammikuuta 2013

Arvostelu: Aysel Chima

// AyselChimasta on julkaistu uusi arvostelu vuonna 2015 //

Vuoden 2013 ensimmäisen arvostelun kohteena on frope Aysel Chima. Vahvasti fantasiapainotteisella pelillä on pelaajalle paljon tarjottavaa, mikäli fantasia kiinnostaa, sillä hahmomahdollisuudet ovat laajat ihmisestä lohikäärmeeseen ja maailma on pelimahdollisuuksiltaan laaja. Ylläpito myös kannustaa pelaajiaan luomaan uutta maailmaan ja uudet ideat luvataan ottaa avosylin vastaan.

Aysel Chiman juoni saattaa jäädä peliin perehtyjälle hieman hämäräksi, sillä vaikka etusivulla puhutaan "melko selkeästä juonesta", ei kotisivuilta kovin selkeästi nouse esiin mikä tämä pääjuoni on, ellei se sitten ole lajien välinen vastakkainasettelu. Juonekas peli kuitenkin ehdottomasti on, sillä huolella suunnitellut alueet, selkeä jumalolentopohja, lajien väliset erot ja yhteiskuntajärjestelmä antaa pelaajalle lukemattomia mahdollisuuksia kehittää hahmoaan eri suuntiin. Maailmasta tehty info kotisivuilla onkin todella kattava, mutta täytyy huomioida, että tekstimäärä itsessään on myös aika suuri, vaikka ulkoa muistettavaa ei juuri ole. Erityisesti täytyy mainita aivan mahtavat lajien esittelyt, joihin kattavan kirjallisen kuvauksen lisäksi on liitetty myös hienoja kuvia edustajista.

Pelin ulkoasu on selkeä ja aika näyttävä, sekä helppo navigoida. Tekstit ovat sivuilla kunnollisia kokonaisuuksia ja eri osioiden vaihtumista on helppo seurata. Ainoa kohta, jota sivuilla ehkä jää kaipaamaan on niin sanotusti juoni-kohta, jossa olisi tiivistetty mitä juonia pelissä on tällä hetkellä meneillään tai mikä se perustusjuoni tarkalleen on. Hauska huomio oli, että Aysel Chimalla on Facebook sivu. Moista en olekaan aiemmin pelillä nähnyt :).

Foorumi on itsessään selkeä ja sopii hyvin pelin fantasia-teemaan. Lukemaan pääsevät myös rekisteröitymättömät käyttäjät. Pelillä on vähän reilu kymmenisen pelialuetta, mutta off-game alueella ei oikeastaan ole muuta kuin pulina, hahmokuvaukset ja ilmoitukset. Ilmoitukset koostuvat pääasiassa pelaajien poissaoloilmoituksista, mutta muutamia suurempiakin juonia näyttää olevan kehitteillä. Foorumilta löytyy myös hieman lisätietoa pelimaailma Aysiasta tarinan muodossa.

Hahmoja vaikuttaa foorumilla vähän yli 40 kappaletta, mutta nopealla selauksella mukana on useita epäaktiivisia olentoja joiden pelaajat näyttävät lopettaneen foorumilla tai ovat kirjoittaneet vain muutaman viestin. Muutama hahmo on luotu vuonna 2010, samana vuonna peliin on liittynyt muutama pelaaja, mutta kaikki historia vuodelta 2010 näyttää poistuneen foorumilta, eikä kotisivuillakaan pelin varisnaista ikää mainita. Vuosi 2011 taas esiintyy foorumilla täysin tyhjänä vuotena, mutta tietoa tästäkään ei löydy sivuilta. Muuten foorumilla on paljon aktiivisia hahmoja, jotka on tehty huolella. Hahmot hyväksytetään foorumilla hahmot -alueella, mikä tekee hahmot -osiosta osittain sekavan, sillä kaikki siellä luetellut hahmot eivät välttämättä ole jo pelissä mukana ja näkyi listalla olevan myös jokunen "enpäs haluakaan tätä hahmoa" mielenjohde.

Käyttäjiä foorumilta löytyy yhteensä 27, mutta kuten edellä mainittiin, mukana on useita joko täysin viestittömiä tai vain muutaman viestin omaavia pelaajia, jotka näyttävät kadonneen lyhyen ajan jälkeen. Epäaktiivisten käyttäjien poisto foorumilta antaisi hieman realistisemman kuvan pelin pelaajamäärästä. Pelejä foorumilla on kuitenkin pelattu noin kolmisenkymmentä ja foorumi on koko ajan aktiivinen.

Yhteenvetona Aysel Chima on monipuolinen ja inspiroiva fantasiapeli, joka tarjoaa pelaajilleen paljon ja antaa aloittelevalle pelaajalle hyvin infopaketin niin pelaamisen säännöistä kuin maailmastakin. Foorumilla ylläpitäjien kuitenkin kannattaisi hieman aktivoitua, sillä lopettaneet tai epäaktiiviset pelaajat kannattaisi poistaa foorumilta, samoin kuin lopettaneet hahmot (tai siirtää hahmot esimerkiksi hautausmaa-alueelle). Myös hahmojen hyväksytykselle kannattaisi harkita omaa aluetta selkeyden nimissä :). Olisi myös mielenkiintoista saada tietää minkä ikäinen peli Aysel Chima on ja mitä pelin historiassa on tapahtunut vuoden 2010 jälkeen. :)


Tiivistettynä
+ Kattava fantasiapeli
+ Todella hienosti toteutetut hahmojen lajivaihtoehdot
- Foorumilla epäaktiivisia pelaajia ja hahmoja
- Hahmolistaus foorumilla sekoittuu hahmojen anomiseen

Päivitystietoja Mustesoihdusta

Teen nyt tähän lyhkäisen perkinnän aiheesta, ettei meno kummastuta ihmisiä ^^. Tosiaan, päädyin tekemään Mustesoihdulle myös kotisivut, jonne sivulistaus siirtyy, samalla yritämme tarjota fropemaailmalle vielä laajempaa mainoskanavaa kuin ennen. Ulkoasun kanssa on vielä pieniä klikkeijä, eivätkä sivut ole vielä valmiit, osoitteen julkaisen heti kun olen vähänkään valmiimpi :)
Samalla vaihtuu blogin ulkoasu.Seuranneet ovat varmaan jo nähneet ainakin 10 eri kokeilua, mutta kokeilut yhä jatkuvat, koska tämä asu on fonttimaailmansa puolesta vähän köyhä ja vaikealukuinen (ainakin mitä tulee kommentteihin). Kiitos kärsivällisyydestänne :)

Alkuperäinen osoite

3. tammikuuta 2013

Sammuvia tähtiä

Lähiaikoina olen ruvennut kiinnittämään yhä useammin huomiota erittäin surulliseen ilmiöön fropemaailmassa, nimittäin aloittelevien pelin kaatuminen heti ensimetreille. Muutamaan tälläiseen olen koettanut liittyä, mutta hahmoa ei ole ikinä hyväksytty, eli ylläpito on konkreettisesti luovuttanut muutaman kuukauden jälkeen, kun ihmistulva ei olekaan ollut se suurin. Kun itse aloitin pelaamisen, muistan pääasiassa sen, että menestyviä pelejä oli paljon ja myös melkein kaikille uusille ideoille oli joku vastaanottaja. Onko nykyään tosiaan niin, että joko ihmisten kiinnostus froolipelausta kohtaan on vähentynyt ja meitä konkreettisesti ai vain riitä kaikille ideoille, vai onko pelien ylläpitäjissä tapahtunut muutos kohti selkärangattomampaa olentolajia?

Aloittavan roolipelin alkutaival on vaikea. Suurinosa pelilistauksista vaatii peliltä olemassa oloa vähintään muutaman kuukauden, ennen kuin peli suostutaan listaamaan olemassa olevaksi. Yksi harvoista poikkeuksista, menestyneistä sellaisista, on Rope.net. Haluan silti korostaa, että mainetta on mahdollista saada pelille myös muita teitä pitkin kuin pelkästään sivulistauksista. Tarjoutumalla linkinvaihtoon niin sanotusti varmalla pohjalla seisovien roolipelien, eli sen hetken menestyneimpien roolipelien kanssa, saa yleensä paljon positiivista huomiota. Eikä kannata olla liian genre-rajoitteinen (tämä niin hakijoille kuin niille joilta paua haetaan), sillä me olemme kaikki olleet samassa veneessä ainakin kerran. Tärkeää on oma aktiivisuus, mitä enemmän ihmiset tuntevat nimeä, sitä helpommin saa uusia pelaajia omaan peliinsä. Yleensä on hyödyllistä olla itse pelaajana edes yhdessä muussa pelissä, mikäli roolipelimaailmassa ei muuten ole vielä kovin tunnettu.

Oma aktiivisuus myös oman pelin suhteen on todella tärkeää. Uusi potentiaalinen pelaaja tarkistaa yleensä ensimmäisenä sen kuinka monta henkeä foorumilla on valmiiksi. Surullisin käänne tapahtuu yleensä tässä, sillä monet pelaajat etsivät jo valmiiksi aktiivisia roolipelejä, mikä tietenkin johtaa aina vain uusien pelien autioitumiseen. Luovuttaa ei silti saa! Yksinpelatkaa foorumillanne, ottakaa itse otetta omaan maailmaanne ja kartuttakaa samalla niin kutsuttua motivoivaa viestimäärää (eli ei niitä pulina-viestejä vaan nimeen omaan peliviestejä). Kun ensimmäinen pelaaja sitten tulee kehiin on syytä myös vähän lyödä hynttyitä yhteen ja katsoa voisitteko joillakin uusilla ideoilla yhdessäparantaa pelin näkyvyyttä. Kaikki kontaktit kannattaa tässä vaiheessa ottaa käyttöön.

Muita ohjeita onkin sitten vaikea enää antaa. Kärsivällisyys on hyve tälläkin alalla, varsinkin nyt kun näyttää pahasti siltä että frope maailma on uinahtamassa ja uusia superaktiiveja kaivattaisiin kipeästi. Itse Mustesoihdun puolesta haluan uusien pelien tekijöille huomauttaa, että Mustesoihdun arvostelulistalle saa ehdottaa omaa peliään, Mustesoihtu tukee mielellään uusia pelejä ja arvostelusta on yleensä hyötyä kun uusi pelaaja etsii tietoa ja mielipiteitä pelistä. Onnea yritykseen kaikille uusille admineille, älkääkä antako hiljaisten kausien lannistaa! (myöskään teitä, jotka olette pelejä pidempoään pyörittäneet ;) )


alkuperäinen osoite

2. tammikuuta 2013

Vuosi 2013

No niin, nyt on sivulistaus saatu pohjana valmiiksi ja olemme valmiita linkkitulvalle ;) Samalla näiden muutosten kanssa tuntuu vähän siltä, että tämä blogi menee hetki hetkeltä sekavammaksi, rupesin jo pyörittämään ideaa Mustesoihdun omista kotisivuista, mutta sitä on vaikea sanoa kuinka blogi me sen jälkeen enää olisimme :P Mielipiteitä saa esittää.
Otin itseäni myös niskasta kiinni ja kävin Mustaa Listaa läpi. Ihan hävettää kuinka pitkään sekin oli ollut päivittämättä, mutta nyt on sieltä ainakin 3 peliä kerätty nokan alle ja aloitan niiden kanssa tämän viikon sisällä. Uusia pelejä saa myös ilmoittaa Mustalle Listalle, koetan tässä nyt kovasti kerätä luitani kasaan ;)

Hyvää vuotta 2013 kaikille Soihdun lukijoille!

Tässä teille hiiri, joska se on suloinen <3