22. lokakuuta 2011

Arvostelu: Hogwarts Refounded


// Pelistä on kirjoitettu uusi arvostelu 4/2015 //

Lokakuun toinen pelikatsaus on pyydetty arvostelu, joka koskee Harry Potter –saagaan pohjautuvaa foorumiroolipeliä Hogwarts Refounded. Peli ei ole se tavallisin fanipohjainen roolipeli, sillä se ei sijoitu eristettyyn Tylypahkan noitakouluun vaan juonen kiemuralla koulun käynti on siirretty keskelle Lontoon jästi-idylliä. Peli on perustettu 1.11.2008, mutta ei ole iästään huolimattaan noussut kaipaamaansa kukoistukseen (vielä). Peli on menneisyydessään kokenut yhden täysvaltaisen uudelleen käynnistyksen hiljaiselon vuoksi, mutta käy yhä hieman vajaalla pelaajamäärällä. Ylläpidon aktiivisuus on kuitenkin ihailtavaa. Vuosi vuodelta kiinnostus on pysynyt ja jatkunut.
Hogwarts Refounded on aikarajoitteinen peli ja sijoittuu ainoastaan lukuvuoteen 1974-1975, jolloin Tylypahkan oppilaat on jouduttu siirtämään keskelle Lontoota, tavallisen jästikoulun muotoon, sillä Riesu kera muut räyhänhenget ovat vallanneet koulun. Koska juoni poikkeaa tavallisesta saagasta selkeästi, ei saagan kannesta kanteen ole välttämättä täysin pakollista. On kuitenkin huomautettava, että tulva kirjaan liittyvää sanastoa, sekä paikkoja esittää omia vaatimuksiaan sarjan tuntemista kohtaan. Pelin juoni on kuitenkin kiehtova ajatus erityisesti niille, jotka eivät välttämättä täysin saagaan perustuvista peleistä välitä. Juoneen on luotu ylläpidon lisäämiä omia tarkennuksia mm. pimeän piirrosta lisäämään pelin omaleimaisuutta. Peli ei välttämättä sovi aivan aloittelijoille, ainakaan jos saaga itsessään ei ole hyvin tuttu, sillä se vaatii hyvinkin paljon omaa ideointia ja sovelluskykyä rikkomatta todellista juonta. Pelinjohto on ilmaissut alaikärajaksi yleisen K-13, mutta kotivisuilla ilmaistun toiveen perusteella tekstin tasosta uskaltaisin kallistua pelin sopivan vanhemmille.
Peliin on mahdollista luoda niin omia hahmoja, kuin hahmoja suoraan napattuna itse saagasta. Hahmon luontiin on valmis kaavake, jonka avulla on helppo täydentää ylläpidon toivomat tarvittavat faktat. Muuten hahmonluontiin liittyvät kysymykset on jätetty kotivisuilla hieman hämäriksi. Peliin on mahdollista luoda useampi kuin yksi hahmo, vaikkei seikasta kovin selkeästi sivuilla ilmoitetakaan. Raja on kuitenkin asetettu kahteen valmispohjaiseen hahmoon. Omia saa sitten ladella vapaammin. Foorumilla käytetään pelaajan nickinä hahmon etunimi sukunimeä, mikä saattaa luoda vaikutelman yhden hahmon pelistä. Se luodaanko jokaiselle uudelle hahmolle sitten myös uusi nicki, jäi itsellenikin hieman epäselväksi. Hahmohakemukset jätetään foorumille ja niiden suhteen ollaan kohtuullisen tarkkoja ajan puolelta. Mikäli hahmoa on hakenut fanfiktion pohjalta (valmiina olevia hahmoja), niin 7 vuorokauden sisällä hahmon hyväksymisestä foorumille tulee luoda tunnus tai hahmo vapautuu. Sama viikko on aikaa korjata hylätty hakemus. Rajat ovat hyvä esimerkki ylläpidon kaipaamasta aktiivisuudesta, mikä tulee ilmi myös varoitus-käytännöstä: yli kuukauden karkuteillä olleet pelaajat saavat varoituksen.
Kotisivut ovat pelkistetyt ja ehkä jopa hieman aloittelijamaiset, mikä on Hogwarts Refoundedin kohdalla hyvin harjaan johtavaa, sillä pelin admin Nibs, on useiden vuosien roolipelikonkari. Ulkoasun kielimästä mahdollisesta huolimattomuudesta tai rosoisuudesta ei kuitenkaan kannata turhia kummastua, sillä sisältö puhuu jo paremmin puolestaan. Pelin idea on esitelty napakasti (idea menneisyyden osalta ehkä jopa hieman liikaakin rautalangasta vääntäen) ja selkeästi, eikä jätä kovinkaan paljoa kysymyksiä juonen käytöstä pelissä. Sivuilta info löytyy lisäksi helposti lueteltuna kohta kohdalta, eikä tietoa tarvitse etsiä heinäsuovasta. Juonekkuudessa on myös otettu hyvin huomioon erikoisemmat pelattavat, kuten mm. ihmissudet. Infosta löytyy näin ollen täysikuiden päivämäärät, mitkä ovat aste realistisempaan pelisuoritukseen. Muuten se, kuinka peli pyörii vuotensa ympäri jää hieman hämäräksi. Sääntöpaketti kotisivuilla on vertaansa vailla ja ylläpito on listannut selkeästi mitä pelaajiltaan vaatii ja tahtoo. Tarkkojen sääntöjen (esim. kirjoitusasu) vastapainona on hulppeita pelaajien käsiin jätettyjä vapauksia, kuten jakautumisen rajoittamattomuus (oletettuna toki, että pysyy järjissään). Kotisivujen info tukee myös aloittelevaa pelaajaa ja uskoisin Potterit tarkemmin tuntevan selviävän pelin kanssa kokemattomuudesta huolimatta.
Foorumi ei yllätä ulkoasun jälkeen: se on harmaa ja yksinkertainen jättäen vähän fiilistä, ettei siihen ole pahemmin jaksettu panostaa. Edes selkeys ei pelastanut vaikutelmaa ja koetin kovasti pitää mielessä, että kyseessä on yhä pelikonkarin hallinnoima kokonaisuus. Foorumin sisältö puhuu kuitenkin kotisivun sisällön tavoin puolestaan. Lisäinfoa löytyy niin taikaliemistä kuin hahmojen ikäjanoista, lähes jokaiseen kysymykseen on vastaus. Ylläpito puuhaa aktiivisena ja foorumilla näkyy usean vuoden sinnittely. Se miksei peli ole silti kalastellut huomiota on mysteeri. Foorumi on luettavissa rekisteröitymättä, mikä mahdollistaa vapaan silmäilyn. Ilmapiiri on rento, mutta aktiivisuuteen pyrkivä, vaikka tällä hetkellä pelaajamäärä on ruhtinaalliset neljä. Pelaajat vienyt rutto on iskenyt menneiden vuosien aikana, mutta valoa on nähtävissä tunnelinpäässä uusien pelaajien liittymisen johdosta. Aktiivisia pelejä vuoden 2011 puolella ei kuitenkaan ole (vielä) olemassa ja arkistossakin olevat pelit ovat pääasiassa vuodelta 2009, osa jo lopettaneiden käsialaa. (erikoishuomiona mainittava, että yksinpelien pelaaminen on kielletty fanfiktion perusteella) Admin on kuitenkin luonut hyvän esimerkin huolellisesta hahmosta omallaan ja myös muut hahmot ovat selkeästi hieman enemmän pelanneiden käsialaa. Profiileissa suositaan valokuvia ja aikajanat kuuluvat erilliselle foorumilleen. En kuitenkaan näe syytä, miksi itse kehitetyt hahmot ja valmiit hahmot on sijoitettu erillisille alueilleen. Pelialueiden laajuus hämmästyttää jo näin pidempään pelannuttakin, tässä on sitä valinnanvaraa, mitä monesta paikasta uupuu! Pelialueiden kuvauksiin ei kuitenkaan ole käytetty aikaa, vaan maailman oletetaan olevan tuttu ennestään.
Hogwarts Refounded on fanipohjainen peli, jota voisin ehdottomasti suositella. Pelin hiljaisuus on ehdottomasti hämäävää ja pienistä kummallisuuksistaan huolimatta se on toimiva ja mielenkiintoinen kokonaisuus Harry Potterien maailmasta kiinnostuneelle pelaajalle. Peli sopii ehdottomasti aktiiviselle potter-fanille ja jos kaipaat peliä minkä hiljentyminen ei ainakaan ole ylläpidon aktiivisuudesta ja sinnikkyydestä kiinni, olet tullut oikeaan osoitteeseen! Ehdottomasti kokeilun arvoinen, mikäli loitsut ja salailu kiertävät verissä edes laskimoissa. ;)

Tiivistettynä:
+ Aktiivinen ja kokenut ylläpito
+ Rekisteröitymättömille avoin foorumi
+ Omaperäisesti sovellettu juoni
+ Hyvä tietopaketti pelistä, sekä säännöistä
+ Pelimahdollisuuksien määrä
- Pienet tekniset epäselvyydet pelin toiminnasta käytännössä (vuoden ajoitus, hahmojen luonti)
- Kotisivujen ja ulkoasun rosoinen olemus

2 kommenttia:

  1. Wow, kiitos tästä! Ja kiitos rakentavasta kritiikistä. Yritänpä korjailla pienet tekniset epäkohdat ja jaksaa vääntää kotisivuille hieman sulavamman ulkoasun. Foorumin ulkoasu on muuten harmaa ja tylsä, koska foorumintarjoajan selkeiden ulkoasujen valikoima on huono enkä osaa itse foorumiasuja kyseisellä foorumiphjalla tehdä. Eli sen suhteen kyse ei ole niinkään jaksamisesta vaan osaamisen ja valikoiman puutteesta. :)

    Mutta jälleen kerran, suurkiitos! Ja se toinen roolipelini on kyllä jossain määrin samanlainen perusrakenteeltaan, ettei tosiaan haittaa vaikket jaksaisi sitä arvostella. :D

    -Nibs

    VastaaPoista
  2. Olettaen ettei Acha ehdi tehdä lupaamaansa päivitettyä arvostelua, ilmoitan nyt tässä että kesällä 2013 tein suuria uudistuksia tähän roolipeliin.
    Mm.
    - Aikakausi muuttui
    - Aikajana laajeni
    - Ja paljon uutta ja monenlaista juttua on tullut kuluneen 1+ vuoden aikana.
    Myös muutama pelaaja. :D
    - Ja ulkoasu on panostetumpi.

    VastaaPoista